tiistai 4. huhtikuuta 2017

OUR WEDDING RINGS

Viime perjantaita oli odotettu pitkään ja hartaasti, nimittäin suuntasimme Tampereelle hakemaan valmiit sormuksemme. Sain kuvan jo keskiviikkona omastani ja olin kyllä todella helpottunut, koska jännitin ihan hirveästi millainen sormuksesta tulee. Teetimme molemmat sormukset kultasepät Andreasenilla ja kävimme tilaamassa ne helmikuun puolella. Pelotti, että jos en olekkaan selittänyt tarpeeksi selvästi mitä haluan ja näin jopa painajaisia, että sormus olisi kamala. :D

Ja siis oikeesti, mun sydän pamppailee vieläkin kun katon tuota sormusta! En olisi ikinä voinut kuvitella, että saisin kantaa noin upeaa sormusta. Ollaan molemmat todella tyytyväisiä sekä minun, että Villen sormuksiin ja en voi kuin suositella Andreasin kultaseppiä. Hinnat ovat myös todella kilpailukykyiset ja minusta on ihana ajatus, että sormukset on uniikit. :) 

Kaiverrukset tuottivat hieman pään vaivaa, mutta päädyimme lopulta tekstiin "Nyt ja aina 220717"

Oma sormukseni on valkokultaa ja kivet ovat timantteja. Villen sormus on titaania ja siihen on upotettu musta timantti. Minusta myös Villen sormus on erittäin tyylikäs! Miten näitä malttaa pitää nyt rasiassa melkein neljä kuukautta? 

4 kommenttia:

  1. Todella kauniit sormukset teillä! Voi kun saataisiin mekin omamme jo kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan molemmat todella tyytyväisiä, ihan meidän näköiset sormukset. :) Vitsit se odottaminen on jännää!

      Poista
  2. Oi että, miten kauniit sormukset! :) Vielä muutaman kuukauden kun maltat odottaa niin sitten saat pitää sormusta loppuelämäsi!

    VastaaPoista