Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaasot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaasot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. syyskuuta 2017

HÄÄPÄIVÄN AAKKOSET

Nyt kun kuvaajalta saadut kuvat on tullut katseltua itsekseen läpi useita ja useita kertoja niin voisin alkaa pikku hiljaa ripottelemaan niitä tänne bloginkin puolelle. Haluaisin kuitenkin tietää, olisiko teillä lukijoilla jotakin toiveita, mitä ehdottomasti haluaisitte tietää meidän häistä? Tuntuu, että niihin liittyy niin paljon kaikkea, mutta toisaalta tuntuu, että kiinnostaako ketään kaikenmaailman kukka-asetelmat. :D Niimpä ajattelin kertoa häiden pääkohtia näin aakkosten muodossa.

A Aamu. Nukuin häitä edeltävän yön todella hyvin, olisikohan nukkunut jopa seitsemän tunnin unet?:D Muistan vieläkin sen kutkuttavan fiiliksen kun kello soi ja kiljahdin kaasolle "Tänääään!". Olimme tilanneet aamupalan huoneeseen, josta nautimme kaasoni kanssa rauhassa ennen kuin meikkaaja ja kampaaja sekä loput kaasot saapuivat hotellille.

B Bestmanit. Niiden tärkein rooli oli olla sulhasen henkisenä tukena ja siinä taisivat onnistua hyvin. :) Meillä kävi bestmanien rusettien kanssa pieni episodi kun olimme tilanneet itsesolmittavat rusetit ja eihän niitä sitten kukaan osannut solmia. Niimpä pojat kävivät hääaamuna keskustassa jossakin liikkeessä solmimassa rusetit, mutta eipä ne tainneet silti koko iltaa pysyä kiinni. :D


C Car eli hääauto hehe. Hääautonamme toimi tuttumme harrasteauto ja se oli niin ihana ja he olivat ihanasti koristelleet sen jopa meidän teemaväreillä. Myös shampanja odotti autossa kylmässä ja jopa kuski oli pukeutunut roolinsa mukaisesti!<3 Autostahan oli pitänyt ottaa vänkärinpaikan penkki pois, jotta mahduin siihen mekkoni kanssa ja näin mahduttiin siihen ihan hyvin. Tämä oli ehkä ainut asia mitä oikeasti jännitin etukäteen.

D Dj oli oikein hyvä valinta. Harvat coverbändit on mieleeni ja halusin, että musiikkia on heti siitä asti kun vieraat astuu juhlatilaan ja juhlat loppuu kun musiikki loppuu. Djnä meillä oli DJ Ruoto, joka hoiti hommansa hyvin ja jopa ne, jotka olivat alkuun epäilleet hieman dj:n valintaani bändin sijaan, kehuivat Ruotoa.



E Ensimmäinen aamu hääparina. Voin kertoa, että hotel Kämpissä oli ihan täydelliset puitteet tähän! Ensin kävimme vaahtokylvyssä mansikoiden ja shampanjan kera ja sillä aikaa huoneeseemme toimitettiin todella runsas aamiainen. Meillä oli myöhäinen huoneenluovutus, joten saimme ihan rauhassa fiilistellä aamulla ennen kuin siirryimme veneellä mökille, jossa juhlimme vielä sunnuntaina hieman pienemmällä porukalla.

F Mitä tähän keksii?! Farssi! Sellaiset ei meidän häät onneksi olleet. :D

G Gourmee ruoka. Haha :D Ruoka oli erittäin hyvää ja vieraat kehuivat ruokia todella paljon. Meillä oli alkuruokabuffet ja pääruoka tarjoiltiin pöytiin. Tämä systeemi toimi kyllä meidän juhlissa hyvin eikä kenenkään tarvinnut odotella pitkiä aikoja missään vaiheessa.

H Huomenlahjat. Kävin ottamassa boudoir-kuvat Villelle, vaikka alkuun mietin, että en menisi sellaisiin, mutta onneksi menin! Kuvat otti Jannamari Palo, enkä voi kuin suositella. Aivan ihana ihminen, joka saa rennon fiiliksen. Ville puolestaan antoi minulle kauan haaveilemani Hermeksen clic H-rannekorun.<3



I Isi. Saattoi minut alttarille ja sai rennon fiiliksen ennen kuin kirkon ovet avattiin meille ja nauratti mua tyhmillä vitseillään. :D Harmittaa, että olin etukäteen suunnitellut halaavani isiä ennen kuin tartun Villen kädestä kiinni, mutta siinä jännityksessä unohtui. Isi piti juhlan alussa myös todella humoristisen puheen, joka rentoutti vieraat.

J Jälkiruokana meillä oli vadelma-valkosuklaamousse kakku, joka oli ihan tajuttoman hyvää! Mua vieläkin harmittaa, että en hakenut sitä lisää.

K Kaasot. Alunperin niitä piti olla neljä, mutta lopulta niitä oli kolme. Vaikka vuoden alussa tehty päätös tiputtaa yksi kaasoista pois tuntui silloin pahalta, en ole katunut päätöstä. Uskon, että sen ansiosta pystymme vielä joskus tulevaisuudessa olemaan jälleen kavereita. Kaasoinani oli juuri ne sydän ystävät, jotka siinä kuuluivat ollakkin.<3



L Loma. Meillähän alkoi Villen kanssa kolmen viikon loma häistä ja voin kertoa, että tuli tarpeeseen. Jotkut saattavat pitää hulluna, että en pitänyt ollenkaan lomaa ennen häitä, mutta tämä järjestely sopi minulle oikein hyvin. Toimin parhaiten paineen alla ja tuolloin sitä kyllä riitti. :D

M Mummo. Mummoni on tällä hetkellä 93-vuotias ja käynyt juuri läpi rankat syöpähoidot ja oon niin kiitollinen, että hän jaksoi lentää pohjoisesta asti meidän häihin. <3 Mummo on ainut isovanhemmistani, joka on elossa. Yksi ihanimmista muistoista on häistä se kun pidin mummoa tanssilattialla kädestä kiinni ja bailasimme Tuure Kilpeläisen tahtiin. :D

N Nizza. Häistä seuraavana tiistaina lähdimme Nizzaan ihan vain rentoutumaan, teki hyvää.

O Ohjelma. Vastuu ohjelmasta oli oikeastaan kaasoilla, olimme sanoneet mitä haluaisimme ja he hoitivat toteutuksen. Ohjelmassa oli häätanssi, morsiamen ryöstö, kimpun- ja sukkanauhan heitto, puheita ja kenkäleikki. Ohjelmaa oli juuri sopivasti ja moni vieras on jälkeenpäin sanonut, että aikataulutus koko päivän jälkeen oli onnistunut eikä missään vaiheessa ollut vaivaannuttavaa odottelua.


P Pappi. Olimme toivoneet erästä tuttua pappia, mutta hän siirtyi keväällä muihin työtehtäviin, joten hän ei päässyt vihkimään meitä. Silti meille kävi hyvä tuuri ja meillä oli todella mukava pappi, jonka puhe sai vieraat nauramaan.

Q

R Ravintola Saaristo eli Klippan. Hassua kuvitella, että joskus nuorempana, ennen kuin edes asuimme Helsingissä, kävelimme Villen kanssa kaivarissa ja sanoin, että jos joskus mennään naimisiin niin mennään tuolla ja osoitin Klippania. Nyt siitä hetkestä on ehkä noin viisi vuotta ja totisesti siellä meidän häät on tanssittu.<3

S Sää. Stressasin sitä etukäteen, mutta lopulta päätin, että siitä on turha murehtia kun asialle ei voi tehdä mitään. Vettä tuli ruokailun ajan, mutta sen jälkeen aurinko alkoi paistamaan kirkkaalta taivaalta. Myös aamu oli aurinkoinen, joten parempaa säätä ei olisi edes voinut toivoa. Uskomatonta, että sekä polttaripäivänä että hääpäivänä saimme nauttia auringosta.

T Tanssi. Mehän ei etukäteen harjoiteltua häätanssiamme ollenkaan, mutta oltiin kuitenkin päädytty siihen, että valssi ei ole meidän juttu. Niimpä tanssimme hitaita Anna Puun "Mestaripiirros"-biisin tahtiin ja silloin taisin tirauttaa päivän ainoat kyyneleet.

U Ulos eli juhlien päättyminen. Olimme ottaneet lisääaikaa klo 02 asti ja voin kertoa, että se oli erittäin hyvä aika lopettaa juhlat. :D Vihkiminen oli jo klo 13, joten tuohon mennessä bileet yltyivät siihen pisteeseen, että yksi vieras taisi tanssia pöydälläkin. Kourallinen vieraita lähti vielä kahden jälkeen jatkoille ja me menimme heidän kanssa samalla taksilla hotellille.


V Videokuvaaja. Emme ole vielä saaneet videota häistä, mutta olen niin onnellinen, että häät ikuistettiin myös videolle. Hääryhmissä moni harmittelee videoimisen uupumista ja itseasiassa minuakin harmittaa, että itse vihkimisestä ei ole kokonaista videota, jossa olisi kuvattuna kokonaan myös musiikkiesitys.

W, X...

Y Yöpala. Meillä oli yöpalan hotdogeja ja ne näytti maittavan vieraille hyvin. Itselläni ei ollut siinä vaiheessa vielä nälkä, mutta minusta ajatuksena kiva, että vieraiden ei tarvitse mennä suoraan grillille juhlien jälkeen.





maanantai 12. kesäkuuta 2017

POLTTARIIT!

Aivan huikea viikonloppu takana, jota on edes vaikea pukea sanoiksi. Oon niin otettu siitä, miten paljon kaasot ja koko polttariporukka oli nähnyt vaivaa polttareideni eteen. Pakahdun onnesta kun mietin miten upeita ihmisiä ympärillä on ja näiden ihanien ihmisten edessä saan reilun kuukauden päästä sanoa tahdon maailman parhaalle miehelle. <3

Kaasojen kesken kylpylässä

Olin sopinut kaasoni kanssa, että mennään perjantaina ostamaan hänelle uusi laukku Stockmannilta. Mulla oli koko päivän sellainen tunne, että tänään alkaa polttarit, mutta kun kaasoni tuli kassien kanssa ja sanoi, että hänen on ehdittävä klo 18 lähtevään Kuopion bussiin niin ajattelin, että polttarit ovatkin vasta ensi viikonloppuna. Mulle ei siis kerrottu etukäteen milloin polttarit on, mutta olin laskeskellut, että vain nämä kaksi viikonloppua on mahdollisia. :D
Juuri kun oltiin lähdössä Stokkalta pois niin tuli kuulutus "Mari Väisänen tulisitko neuvontaan kiitos". Havahduin ja mietin vaan, että ompas outoo, että täällä on joku täysnimi kaima. Kaasoni Kaisa sanoi, että mennään sinne jos sulla kuitenkin on kortti tippunut. Mietin, että no samapa se on käydä tarkistamassa ja siellähän oli vastassa kaksi muuta kaasoa. :D Siitä lähdettiin nopeasti hakemaan minulle tavaroita kotia ja suunnattiin Långviikkiin. Perjantai oli todella rauhallinen, höpöteltiin kaikkea, nautittiin viiniä terassilla ja lopulta mentiin mahat täynnä nukkumaan ihan hyvissä ajoin.


Lauantaina heräiltiin seitsemän jälkeen ja lähdettiin aamu-uinnille. Hetken aikaa lilluttiin poreissa, kunnes suunnattiin aamupalalle. Säiden kanssa kävi kyllä todella hyvä tuuri ja ulkona syödessä tuli ihan kuuma. Kun oltiin saatu aamupala syötyä suuntasimme takas Helsinkiin. Kalasatamassa meitä odotti loppu polttariporukka ja menimme ilmajooga-tunnille. Se oli kyllä todella kivaa ja rentouttavaa! Tunnin jälkeen pikalaittautuminen, jonka jälkeen menimme nauttimaan lounas sushit. Sen jälkeen lähdimme nauttimaan auringosta Esplanadille, jonne ilmestyi Glitternisti tekemään kaikille ihanat glitter- kuviot kasvoihin. Juotiin skumppaa ja höpöteltiin. Tytöt olivat jokainen valinneet yhden kappaleen ja minun piti arvata kuka kyseisen kappaleen on valinnut ja kertoa hänestä hieman muille. Tykkäsin tosi paljon tästä, juuri sellaista rentoa yhdessä olemista, mitä polttareilta toivoinkin. :)

Kun oltiin kävelemässä autolle, monta kymmentä japanilaista turistia hyökkäsi ja halusi yhteiskuvan meidän kanssa :D  Hauska tilanne. 

Puistohengailun jälkeen auto startattiin jälleen ja suuntana oli Malmin lentokenttä. En tiiä miksi olin aavistellut, mutta olin miettinyt sitä, että minut varmaan laitetaan polttareissa hyppäämään laskuvarjohyppy. Ja niinhän siinä kävi!! Tandemhyppy tuli hypättyä polttareiden päätteeksi ja oli kyllä ihan hurja kokemus. Olen siitä aina haaveillut, mutta en tiedä olisinko ikinä sitä kuitenkaan tehnyt ilman tuollaista painostusta. :D Hypyn jälkeen ns. virallinen ohjelma loppui ja menimme meidän mökille, kilisteltiin vielä laiturilla ja sain To Do-tehtävälistan, mitä pitäisi illan aikana suorittaa. Paljuiltiin, juotiin viiniä, syötiin herkkuja ja illan hämärtyessä osa meni nukkumaan ja osa jatkoi Skohaniin. Siellä tanssittiin pilkkuun asti ja kappas törmäsin Villeen siellä. :D Ville tuli myös mökille sitten yöksi ja olikin ihana herätä ja paljuilla seuraavana päivänä yhdessä.


Tämmöisen  viikonlopun jälkeen voin sanoa, että väsy painaa ja pientä maanantaimasennusta on ilmassa, varsinkin kuin vettä sataa ja sää on niin harmaa kun olla ja voi. Viikonloppu oli yksi elämäni parhaimmista ja oon vaan niin super kiitollinen tytöille kaikesta.<3 Pus!

torstai 15. joulukuuta 2016

Kaasoni mun

Kun kutsut alkaa pyörimään mielessä ja jos itse päädytään niitä väsäämään niin toivon, että saisin hieman apua siihen kaasoiltani. En ole aikaisemmin heitä täällä esitellyt, mutta nämä neidit ovat niin ihania, että todellakin ansaitsevat oman postauksensa! Kaasoiksi pyysin neljää tyttöä joiden kanssa olen eniten tekemisissä, pikkusiskoni ja kolme ystävää.

kuva Pinterest

Aloitetaan pikkusiskostani Maijasta. Vaikka me ollaan Maijan kanssa todella erilaisia, oli mulle itsestäänselvyys, että kysyn Maijaa kaasoksi. Tai en muista kerkesinkö edes kysyä kun Maija sanoi, että "kai mä oon sitten kaaso?" :D Maija on mua neljä vuotta nuorempi ja ollaan aina jaettu oikeastaan kaikki, nuorempana myös huone. Ollaan otettu yhteen satatuhatta kertaa, mutta nauraa rätkätetty surkeille jutuille ainakin yhtä monesti. Nykyään asutaan eri kaupungeissa, mutta Whatsupp laulaa kyllä päivittäin. Maija on todella tempperamenttinen ja kiihtyy sadasta nollaan. Mä rakastan kaikkea tyttömäistä ja kaunista kun taas Maija tykkää sporttisesta ja rennosta. Maija sanookin mua aina prinsessaksi :D

Niina on ollu mun elämässä yhtä pitkään melkein kuin Maija. Tutustuttiinkohan vuonna 1997 vai 1998? Siitä asti Niina on ollut aina mun paras ystävä. Jos teini-iässä meinasi mennä sukset ristiin niin mökötystä kesti ehkä puoli päivää, mutta illalla oli pakko ottaa jo yhteyttä ja jakaa päivän kuulumiset. Vaikka elämän aikana on ystäviä tullut ja mennyt, mun ja Niinan ystävyys on säilynyt kaikki nämä vuodet. Nykyään nähdään harvoin eikä olla päivittäin edes tekemisissä, mutta aina juttu jatkuu siitä mihin on viimeksi jäänyt ja pystyn laittamaan viestiä ihan mistä vaan. Vaikka meidän elämäntilanteet on todella erilaiset niin silti se ei ole vaikuttaneet mitenkään meidän ystävyyteen. Niinalla on kaksi ihanaa tyttöä ja olenkin toisen tytön kummitäti. <3 Pakko muuten sanoa, että mua aina vähän jännittää kun meen Niinalle, että jos vanhempi tyttö vierastaa kun käyn niin harvoin, mutta aina se tulee ovelle innokkaasti vastaan kirkuen "Maliiii" :D 

Villen kautta elämääni on tullut paljon uusia tuttavuuksia ja yksi niistä on sydänystäväni Kaisa. Ollaan tunnettu jo kymmenen vuotta, mutta alkuun ei oltu hirveästi tekemisissä vaan  oikeastaan hengailtiin vaan samassa porukassa. Kun Kaisa muutti Vantaalle pari vuotta sitten niin lähennyimme todella paljon ja nykyään ollaan päivittäin tekemisissä. Kaisa on se jonka kanssa jaan kaikki mahdolliset arjen riemut ja murheet, asukriisit ja suklaahimot. Tästä mimmistä on tullut niiin tärkeä ihan lyhyessä ajassa. <3 Meidän Dobby! 

Krista on mun kaikista uusin ystävyys jos näin voisi sanoa. Meistä on tullut läheisiä aika lyhyessäkin ajassa ja jutut menee hyvin yhteen. Kristaan tutustuin myös Villen kautta ja aina kaikissa kotibileissä mietin, että vitsit toi tyttö on hauska tyyppi. En ikinä vaan kehdannut kysyä, että mentäiskö kahville tj, mutta sitten pari vuotta sitten mentiin porukalla Cheekin stadionin keikalle ja tytöt kysy, että voisko Krista ja hänen poikaystävä myös yöpyä meillä. No loppu onkin historiaa ja nykyään puhelin laulaa ainakin kymmenen kertaa päivässä :D Tää typy on semmonen hössöttäjä kun sille päälle sattuu, että pois alta risut ja männynkävyt kun hääpäivä koittaa :D Veikkaan, että Krista stressaa silloin päivän kulkua enemmän kuin minä, haha. 

Mitä mä sitten toivon näiltä ihanilta naisilta? Oikeesti tärkeintä mulle on semmonen henkinen tuki ja hössötyksessä mukana oleminen. Oletan myös, että tytöt järjestää mulle polttarit ja ainakin viesteistä päätellen suunnittelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Lisäksi tarvitsen apua todennäköisesti myös kutsujen teossa ja muussa koristelussa mm. kukissa. Mutta vitsit, että en malta odottaa kun hääaamuna naukkailen skumppaa nämä tytöt ympärillä<3