torstai 15. joulukuuta 2016

Kaasoni mun

Kun kutsut alkaa pyörimään mielessä ja jos itse päädytään niitä väsäämään niin toivon, että saisin hieman apua siihen kaasoiltani. En ole aikaisemmin heitä täällä esitellyt, mutta nämä neidit ovat niin ihania, että todellakin ansaitsevat oman postauksensa! Kaasoiksi pyysin neljää tyttöä joiden kanssa olen eniten tekemisissä, pikkusiskoni ja kolme ystävää.

kuva Pinterest

Aloitetaan pikkusiskostani Maijasta. Vaikka me ollaan Maijan kanssa todella erilaisia, oli mulle itsestäänselvyys, että kysyn Maijaa kaasoksi. Tai en muista kerkesinkö edes kysyä kun Maija sanoi, että "kai mä oon sitten kaaso?" :D Maija on mua neljä vuotta nuorempi ja ollaan aina jaettu oikeastaan kaikki, nuorempana myös huone. Ollaan otettu yhteen satatuhatta kertaa, mutta nauraa rätkätetty surkeille jutuille ainakin yhtä monesti. Nykyään asutaan eri kaupungeissa, mutta Whatsupp laulaa kyllä päivittäin. Maija on todella tempperamenttinen ja kiihtyy sadasta nollaan. Mä rakastan kaikkea tyttömäistä ja kaunista kun taas Maija tykkää sporttisesta ja rennosta. Maija sanookin mua aina prinsessaksi :D

Niina on ollu mun elämässä yhtä pitkään melkein kuin Maija. Tutustuttiinkohan vuonna 1997 vai 1998? Siitä asti Niina on ollut aina mun paras ystävä. Jos teini-iässä meinasi mennä sukset ristiin niin mökötystä kesti ehkä puoli päivää, mutta illalla oli pakko ottaa jo yhteyttä ja jakaa päivän kuulumiset. Vaikka elämän aikana on ystäviä tullut ja mennyt, mun ja Niinan ystävyys on säilynyt kaikki nämä vuodet. Nykyään nähdään harvoin eikä olla päivittäin edes tekemisissä, mutta aina juttu jatkuu siitä mihin on viimeksi jäänyt ja pystyn laittamaan viestiä ihan mistä vaan. Vaikka meidän elämäntilanteet on todella erilaiset niin silti se ei ole vaikuttaneet mitenkään meidän ystävyyteen. Niinalla on kaksi ihanaa tyttöä ja olenkin toisen tytön kummitäti. <3 Pakko muuten sanoa, että mua aina vähän jännittää kun meen Niinalle, että jos vanhempi tyttö vierastaa kun käyn niin harvoin, mutta aina se tulee ovelle innokkaasti vastaan kirkuen "Maliiii" :D 

Villen kautta elämääni on tullut paljon uusia tuttavuuksia ja yksi niistä on sydänystäväni Kaisa. Ollaan tunnettu jo kymmenen vuotta, mutta alkuun ei oltu hirveästi tekemisissä vaan  oikeastaan hengailtiin vaan samassa porukassa. Kun Kaisa muutti Vantaalle pari vuotta sitten niin lähennyimme todella paljon ja nykyään ollaan päivittäin tekemisissä. Kaisa on se jonka kanssa jaan kaikki mahdolliset arjen riemut ja murheet, asukriisit ja suklaahimot. Tästä mimmistä on tullut niiin tärkeä ihan lyhyessä ajassa. <3 Meidän Dobby! 

Krista on mun kaikista uusin ystävyys jos näin voisi sanoa. Meistä on tullut läheisiä aika lyhyessäkin ajassa ja jutut menee hyvin yhteen. Kristaan tutustuin myös Villen kautta ja aina kaikissa kotibileissä mietin, että vitsit toi tyttö on hauska tyyppi. En ikinä vaan kehdannut kysyä, että mentäiskö kahville tj, mutta sitten pari vuotta sitten mentiin porukalla Cheekin stadionin keikalle ja tytöt kysy, että voisko Krista ja hänen poikaystävä myös yöpyä meillä. No loppu onkin historiaa ja nykyään puhelin laulaa ainakin kymmenen kertaa päivässä :D Tää typy on semmonen hössöttäjä kun sille päälle sattuu, että pois alta risut ja männynkävyt kun hääpäivä koittaa :D Veikkaan, että Krista stressaa silloin päivän kulkua enemmän kuin minä, haha. 

Mitä mä sitten toivon näiltä ihanilta naisilta? Oikeesti tärkeintä mulle on semmonen henkinen tuki ja hössötyksessä mukana oleminen. Oletan myös, että tytöt järjestää mulle polttarit ja ainakin viesteistä päätellen suunnittelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Lisäksi tarvitsen apua todennäköisesti myös kutsujen teossa ja muussa koristelussa mm. kukissa. Mutta vitsit, että en malta odottaa kun hääaamuna naukkailen skumppaa nämä tytöt ympärillä<3 



maanantai 12. joulukuuta 2016

Häiden somistus

Näin talvisena aamuna onkin hyvä suunnata katseet tulevaan kesään ja hääpäivään. Häitämme juhlitaan siis heinäkuussa, jolloin todellakin toivon sään suosivan meitä. Juhlapaikka on meren ympäröimä, joka on mun mielestä kaikista kauneimmillaan auringon paisteessa ja miten ihana olisikin sitten katsoa auringonlaskua juhlapaikan terassilta.

Tällä hetkellä olen ainakin sitä mieltä, että juhlapaikka ei vaadi hirveästi koristeluja. Ravintola Saaristo on ihanan valoisa, koska ikkunoita on nin paljon ja maisemat ovat ihanat. Olemme monesti käyneet syömässä kyseisessä paikassa ja isäni piti siellä 50-vuotis syntymäpäivät, joten kokemusta on siitä, että siellä homma toimii ja palvelu on aina ollut todella hyvää. Siksi en stressaa kyllä mitään paikan suhteen ja yhteishenkilömme vastaa aina todella nopeasti sähköpostein mun hieman tyhmiinkin kysymyksiin.. Suosittelen paikkaa siis kaikille!

Mutta takas aiheeseen eli häiden somistukseen. Tällä hetkellä olemme suunnitelleet, että pöydät tulevat olevaan pitkät pöydät, joihin mahtuu istumaan kahdeksan henkilöä. Näin ollen kukka-asetelmia olisi tulossa kolme per pöytä ja tuikkuja sinne tänne. Mähän olen jo hääkirppikseltä ostanut tuikkukuppeja ja pöytänumero tauluja, mutta ne pöytänumerot menee varmaan vaihtoon, koska haluaisin ehkä sittenkin kultaiset puiset numerot pöytien päähän..

                                     Pöytänumerot tulisivat tähän tyyliin, mutta kultaisena. Kuva täältä

Kukka-asetelmat olisi tarkoitus toteuttaa itse. Olen suunnitellut siten, että ne kaasot, jotka pääsevät Helsinkiin tulemaan jo perjantai aamuna, lähtisi mun kanssa kiertämään kukkakaupat ja tehtäisiin asetelmat yhdessä. Tarkoitus ois hakea kukkia ainakin Plantagenista ja esimerkiksi marketeista. Tällä hetkellä ei ole tarkkaa suunnitelmaa mitä kukkia haluaisin, mutta tarkoitus olisi tehdä rennot, matalat kimput. Niissä saa siis olla vihreää ja eri värisiä kukkia teemaväreissä. Aloin just miettimään, että siniset kukat voi olla vähän kiven alla, mutta pitää yrittää tuoda navy blueta kattaukseen muussa muodossa, esimerkiksi paikkakorteissa. Toivon todella, että saataisiin viedä jo perjantaina nämä juhlapaikalle, ettei koristelijalla olisi lauantaina niin kova työ viedä kaikkea tavaraa sinne. Mehän virallisesti pääsemme juhlapaikalle klo 13, jolloin alkaa vihkiminen. Mutta varausehdoissa oli, että jos edellisenä iltana ei ole siellä mitään tapahtumaa, saamme viedä tavarat jo silloin.

Hääparin pöytään olisi ihana tollainen kultainen kaitaliina. Kuva täältä


Tuikkukupit ovat tällä hetkellä kirkasta lasia, mutta haluaisin kokeilla glitteröidä niitä tai maalata kultaiseksi. Siihen ympärille voisi kokeilla sinistä, kapeaa satiininauhaa. Miten muuten muut morsiamet meinaa toteuttaa kynttilöiden sytyttämisen? Mietin, että hoitaakohan ravintolan henkilökunta sen? He kuitenkin ovat paikalla niin pitkään kuin mekin.

Oon miettinyt, että onkohan liikaa jos maljakot ois myös kultaisia? Kuva täältä


Ainiin pakko kertoa hauska juttu liittyen häihin. Ville kysy multa yks ilta, että "minkä kokoinen se sun häämekko on?" Olin hetken ihan ihmeissäni, että mitäääh mitä se sillä tiedolla tekee ja mun ilme oli varmaan sen mukainen kun sitten se tarkensi "niin siis laahus ja se helma". Aloin miettimään, että voi raukka stressaa jo että kompuroi mun helmaan ja vastasin, että eipä tullut mitattua, että ei oo kyllä mitään tietoa. "Aijaa eikun mä meen mittaamaan mahdutko sen mekon kanssa meidän hääautoon" :D

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Meidän joulu

Ihan aluksi, iso kiitos kaikille postausehdotuksista! Niitä tuli pari blogin puolelle ja muutama Facebookissa ja nyt on hieman aiheita seuraaviin postauksiin. :) Tosin kouluhommissa alkaa deadlinet lähestymään näin joulun alla, mutta ihana taas päästä kirjoittelemaan tännekin! Kirjoittelin aikaisemmin, että voisin tehdä postausta Love me Do häämessuilta saadusta goodiebagista nyt kun tuotteet ovat päässeet kunnolla käyttöön. Olisiko videolla esittely parempi vai ihan vaan tekstin muodossa?


Mutta sitten itse otsikkoon, nimittäin joulu on täällä!! Mä oon aina rakastanut joulua, ihan lempparijuhla koko vuonna. Voiko olla parempaa kun kauniit koristeet kotona, perheen kanssa laatuaikaa, hyvää ruokaa ja juomaa, eikä kiirre minnekkään. Tämä joulu tulee olemaan hyvin erilainen kuin aikaisemmat, nimittäin 21.12 hyppään koneeseen ja joulun vietän Dubaissa. Odotan matkaa toodella paljon, koska syksy on ollut ihan hullu niin ihana ottaa viikko rennosti ja nauttia auringosta. Toivon myös, että matkalla saisi hieman häähankintoja tehtyä ja ainakin hääkengät olisi hakusessa. Mä olen aina ollut sitä vastaan, että lähdettäisiin jouluksi muualle, mutta tänä vuonna jotenkin se ei tuntunutkaan niin huonolta ajatukselta. Joulusesonki on nykyään niiin pitkä ja glögiä on saanut jo nyt juoda litrakaupalla, että ei haittaa viettää aattoa palmujen alla. Tulemme takaisin 28.12 ja olenkin järkkäämässä uudeksi vuodeksi perinteisiä kunnon uuden vuoden bileitä!

Viime viikolla laitoin hieman joulua kotiin


Tosiaan, olen lähdössä reissuun isäni ja sisarusten kanssa. Minä ja Villehän ollaan lähes joka joulu oltu eri paikoissa. :D Ihan vaan sen takia, että Villekin haluaa olla joulun sen perheen kanssa ja itse olen viettänyt joulua joka toinen vuosi äidin luona ja joka toinen vuosi isäni luona ja joskus myös äidin kanssa ollaan menty jouluksi mummolaan. Toki jos molemmat olemme sattuneet Villen kanssa olemaan Kuopiossa joulu niin tottakai silloin ollaan nähty esimerkiksi aattoiltana. Ja nyt ollaan päätetty, että tämä on viimeinen joulu tälläisellä tyylillä, koska avioparina haluan viettää myös yhteisen joulun. Mä olen perinne friikki mitä tulee jouluun ja Villelle se ei nyt ole niin justiinsa onko joulusaunaa vai ei, kunhan kinkkua löytyy. :D Tänä jouluna olenkin nimennyt sen Grinchiksi. Ens jouluna siis alkaa ihan uudet jouluperinteet ja voisihan perheitä kutsua myös esimerkiksi meille viettämään joulua.

Viikonloppuna vierailtiin Tuomaan joulumarkkinoilla

Ainiin vitsit sain todella mielenkiintoisen kutsun sähköpostiini liittyen polttareihin ja niiden järjestelyyn! Harmittaa ihan hulluna, että en pääse osallistumaan, mutta toivottavasti moni muu hääbloggari pääsee ja pääsen lukemaan tapahtumasta muiden blogeista. :)

Miten muut viettävät joulua? Mun olisi tarkoitus tänään lähteä jouluostoksille, löytyispä kaikkea kivaa! Mä oikeesti rakastan antaa lahjoja. Villen joululahjan olen jo hommannut ja pakko antaa se ennen joulua, koska oon niin malttamaton ja haluan nähdä sen reaktion kun lahjan avaa. Voin muuten kertoa, että alkaa olla aika vaikea keksiä lahjoja kun on jo kymmenen vuotta ollut yhdessä ja kymmenet synttärit, vuosipäivät ja joulut vietetty... 

maanantai 28. marraskuuta 2016

Postausideoita, kiitos!


Heipähei, onkohan siellä ruutujen takana enää ketään? Nyt kun hääsuunnitelmat eivät ole oikein edenneet, en ole keksinyt mitä voisin tännekään kirjoittaa. Monesti avannut bloggerin, mutta jotenkin lyö ihan tyhjää, joten nyt auttakaa mua! Laittakaa kommenttia mistä aiheista haluaisitte lukea niin pääsisin kunnolla kirjoittelemaan taas. :)

Tosiaan hääsuunnitelmat eivät ole oikein edenneet, koska kaikki tärkeimmät on jo varattu enkä ole vielä viitsinyt hommata hirveästi koristeita, koska säilytystilat ovat rajalliset. Postissa tosin odottaisi elämäni ensimmäinen Aliexpress tilaus, saa nähdä mitä siellä odottaa. :D

Seuraavana tehtävänä olisi kutsut, mutta jotenkin oon vielä vähän sekaisin millaiset sitä nyt sitten lopulta haluaa.. Ei olla kutsuista Villen kanssa vielä pahemmin keskusteltu, joten se voisi olla seuraava agenda. Ettei sitten käy niin, että ihastun johonkin malliin ja se on Villelle ehdoton no no... Ei olla vielä ees päätetty, että tehdäänkö kutsut itse vai tilataanko jostain. Hieman houkuttaisi tilata Makea Designilta, kyselin jo tarjousta, mutta kunhan tiedetään mitä ees halutaan niin ehkä kysäisen sitten uudestaan.

Miten muilla ovat suunnitelmat edenneet? Junnaako paikallaan vai onko hirveä tohina päällä? Tosiaan palo kirjoittamiseen on kova, mutta ideat puuttuu joten laittakaa mulle tulemaan niitä niin pääsisin kirjoittelemaan jälleen!

maanantai 31. lokakuuta 2016

Hääpäivän budjetointi

Kirjoitin aikasemmin Lilyn puolella olevaan blogiin aiheesta ja silloin totesin, että meillä ei varsinaista budjettia vielä ole. Tälläkään hetkellä emme ole tehneet mitään todella tarkkaa budjettia, mutta mietitty vähän suuntaa antavaa ja tänään sitten laitoin karkeasti listalle budjettihahmotelmaa ja noh, aika hurjaltahan se näytti. Olemme kuitenkin yrittäneet tehdä fiksuja valintoja ja olen pyytänyt aina useamman tarjouksen ennen kuin olemme päätöksiä tehty. Ainut, jonka suhteen näin ei toimittu on juhlapaikka, mutta se on aina ollut mun unelmien hääpaikka eikä muut tuntuneet miltään sen rinnalla. Mihin sitten meinaamme panostaa ja mistä pihistää?

Panostamme:

- Juhlapaikkaan, josta tulee ruoka ja juoma. Minulle oli tärkeää, että juhlissamme tarjotaan laadukasta ja maukasta ruokaa ja minusta on ihana tarjota vieraille kunnon ruokailukokemus. Meille tulee siis alkupalabuffet, pääruoka pöytiintarjoiltuna ja kakku on buffetissa. Mietinnässä on vielä, mitä makeaa kakun lisäksi voisi tarjota vai tarjotaanko mitään. Myöskään virolaiset oluttölkit pitkin pöytiä ei ole minun mieleen ja siksi meille ei ollut ongelma, että juhlapaikkana on ravintola.

- Hääpäivän pukeutuminen. Minulle oli erittäin tärkeää löytää oikeasti mieleinen hääpuku ja myös Villen yksi harvoista toiveista oli, että hän haluaa hyvin istuvan puvun. Olen myös hieman kenkä- ja laukkufriikki ja haluan, että ne ovat myös kunnossa hääpäivänä.

- Hääyö. Hääyön varasimme hotelli Kämpistä, joka oli vaanyksinkertaisesti paras molempien mielestä. Ei varmasti halvin vaihtoehto, koska menemme sinne jo perjantaina kaasojen kanssa, mutta minusta vain oli sata kertaa helpompaa ottaa koko viikonlopuksi sama hotelli kuin alkaa lauantai aamuna vaihtamaan hotellia. Nyt kun vanhemmat kysyy joululahjatoiveita niin olemme pyytäneet Kämpin lahjakortteja, tulisivat ainakin nyt varmasti käytettyä! :)

Pihistämme

- Juhlapaikka on mielestäni kaunis jo sellaisenaan, ettei se paljon koristeita kaipaa. Olen ajatellut laittaa pitsikaitaliinan, tuikkukuppeja ja kukka-asetelmat ja siinä kaikki. Ympäröivä meri on mielestäni kaunein koriste, mitä juhlapaikalla pystyy ikinä olemaan.

- Kukat. Ajattelin nimittäin loihtia kukka-asetelmat pöytiin itse! Ja toivon mukaan myös kaasot haluavat avustaa minua tässä. :D Kukkiin saisi menemään nimittäin niin törkeästi rahaa kun 12-hengen pöytiin on tarkoitus tulla kolme kukka-astelemaa, mikä tarkoittaisi yhteensä 24 kukka-asetelmaa. Eli jos yksi maksaa kukkakaupassa n. 50e verrattuna minkä määrän kukkia sillä saa ostettua esimerkiksi marketeista ja plantagenista. Tässä on kyllä ihan huima säästökohde. :)



Nyt kun aloin miettimään näitä pihistys ja panostus asioita niin hankinnat on kyllä aika hankala erotella näihin kahteen. On paljon hankintoja, jotka eivät oikeastaan kuulu kumpaakaan, kuten esimerkiksi valokuuvaja. Kysyin paljon tarjouksia ja mielestäni valitsimme erittäin hyvän kuvaajan, jonka tarjous ei ollut kallein, mutta ei halvinkaan. :) Nyt olisikin kiva kuulla, mihin muut morsiamet meinaavat panostaa ja mistä sitten pihistetään!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

To do-lista, missä nyt mennään?

Tähän asti häiden suunnittelut ovat menneet ihan omalla painolla eteenpäin eikä häästressiä ole päässyt vielä tulemaan. Kuitenkin aika menee todella nopeasti, vastahan häihin oli vielä yli vuosi aikaa? Joten aika menee varmasti jatkossakin ihan yhtä nopeasti ellei nopeamminkin, joten pitää tässä koko ajan jotain pientä puuhastella häiden eteen, ettei sitten kaikki kasaantuisi viimeisille viikoille. Minun unelmahan olisi se, ettei viimeisille viikoille jäisi ihan kauheasti hommaa vaan voisi ottaa rennosti ja nauttia odottavasta tunnelmasta. Mitä siis tähän asti ollaan saatu aikaiseksi?

Kirkko ja juhlapaikka
Nämä varattiin heti aluksi eli vihkimen on klo 13 Johanneksenkirkossa ja juhlat järjestetään ravintola Saaristossa. Eräs ihana nainen on Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa pappina ja häntä olen kysynyt meille papiksi ja lupasi tulla jos ei satu kesäloma juuri siihen.

Juhlapaikka on varattu meille koko päiväksi klo 13 alkaen, joka aiheutti pientä päänvaivaa koristeluiden suhteen. Kaikkihan olemme kirkossa silloin, mutta eräs tuttuni lupasi kyllä hoitaa koristelun ja palkkioksi riitti, että saa jäädä juhliin :D Deal! Juhlapaikka lupasi hoitaa kukat, paikkakortit ja menut, joten ihan hirveästi ei koristeluita tarvitse enää hoitaa ja uskon, että kaksi tuntia riittää siihen hyvin. Vieraiden olisi siis tarkoitus tulla klo 15 ja otimme jatkoaikaa siten, että saamme juhlia klo 02 asti.

Ravintola Saaristo, kuva www.panoramio.com

Ruuat ja juomat
Koska juhlapaikka on ravintola, meidän ei tarvitse huolehtia tarjoilusta ollenkaan. Tarjoilijat, ruoka ja ja juomat tulevat siis juhlapaikalta. Olemme katselleet alustavaa menuehdotelmaa ja viinejä, mutta lopulliset valinnat tehdään ensi vuoden puolella kuin viinilista varmistuu. Tällä hetkellä meillä on tarkoitus tarjota juhlapaikalla vieraille alkumalja, snapsi, puoli pulloa viiniä/muutama olut ja kahvin kanssa avec. Lisäksi baari on auki todennäköisesti juhlien alusta alkaen ja sinne tulee meidän nimikkodrinkit.

Kuljetus vieraille
Aluksi meillä ei ollut tarkoitus ottaa vieraille mitään kyyditystä, koska kirkolta ei ole kovin pitkä matka juhlapaikan lautalle, mutta sitten bongasin Facebookin hääryhmästä loistavan idean. Meidän vieraat lähtevät ratikka-ajelulle! Ajelu lähtee kirkon pihalta klo 13.45 ja saapuu Olympiaterminaalille klo 14.45, josta on muutama kymmentämetriä ravintola Saariston lautalle. Näin me saamme kuvat otettua kirkon jälkeen rauhassa Klippan saaressa, jossa juhlapaikka sijaitsee. Ratikkaan olisi tarkoitus hommata pientä syötävää ja juotavaa.

Ajattelimme teettää pulloihin omat etiketit, kuva lainattu www.pinterest.com
Musiikki
Olemme varanneet häihimme Dj Ruodon, mutta mietimme vielä pitäisikö silti olla myös bändi. Dj on hyvä sen takia, ettei ole mitään rajattua ohjelmistoa vaan saa kaikkea mahdollista musiikkia mitä haluaa. Silti mielestäni häätanssi olisi ihana live-musiikilla. Lisäksi ollaan mietitty esiintyisikö kaasoni kirkossa laulaen jotakin, mutta emme ole vielä lyöneet lukkoon mitään. Ja en tiedä miks, mutta olen nyt alkanut haaveilemaan saksofonistista :D Olis niin siistiä kun vieraat tulisivat juhlapaikalle ja siellä olisi saksofonisti soittamassa ja ehkä DJ voisi soittaa siinä taustalla myös jotain lounge-tyyppistä musiikkia.. 

Valokuvaaja
Valokuvaaja ollaan myös hommattu ja meidän häitä tulee kuvaamaan Jarno Salmivalli. Minusta oli kiva, että meidän juhlapaikka on Jarnolle ennestään tuttu, joten hän tietää siellä parhaimmat kuvauspaikat jo entuudestaan. Meille tulee siis dokumentaarinen kuvaus, mutta tarkempaa aikaa en muista, mitä ollaan sovittu.. Olisikohan ollut kahdeksan tuntia? Jarnon kanssa yhteyhdenpito on ollut todella helppoa ja hinnat kohtuulliset. Pidän myös Jarnon kuvaustyylistä, jota pääsee ihailemaan hänen sivuilta.

Hääyö
Hääyön vietämme Hotel Kämpissä, koska se on mielestäni vaan niin upea hotelli. Olen aina saanut Kämpissä niin upeaa palvelua, että oksat pois. Menemme hotelliin kahden kaasoni kanssa perjantaina kolmen hengen huoneeseen ja lauantaina hotellin henkilökunta siirtää tavarani uuteen huoneeseen. Hääyöpakettiin kuuluu ruusunlehtikylpy, aamiainen huoneeseen ja late chek-out. 

Hääparin vaatetus
Kuten viime postauksessa mainitsin, löysin hääpukuni. Ainut, että laitoin Niinattareen sähköpostia maanantaina tilaus mielessä, mutta en ole vielä saanut vastausta.. Jospa he vastaisivat pian niin etenisi sekin homma. Villelle emme ole vielä löytäneet pukua eikä itseasiassa olla vielä pahemmin etsittykkään. Hieman olen vilkuillut valikoimaa myös netistä ja uskon, että puku tulee löytymään suht helposti. 

Mitä siis on vielä tekemättä/hankkimatta?

- Sormuksien hankinta (minun sormus todennäköisesti teetetään) 
- Häämatka
- Kutsut (ei lähetetä Save the Date-kortteja)
- Koristeet
- Tarkempi menun ja juomien suunnittelu
- Kukat (ajattelin itse tehdä pöytäasetelmat, mutta kimppu ja vieheet tilataan muualta) 
- Ohjelma
- Istumajärjestys 
- Vieraslista (alustava tehty, mutta pitäisi viimeistellä) 
- Lahjat (häätili, lahjatoivelista vai molmmat?)
- Kampaajan ja meikin varaus
- Villen puku 
- Molempien kengät ja minun laukku uupuu 
- Esteiden tutkinta
- Kiintiövaraus hotelliin vieraille/vieraiden majoituksen suunnittelu
- Seuraavan päivän ohjelma
- Huomenlahja

Miten muiden morsiamen suunnittelu edistyy?

maanantai 24. lokakuuta 2016

THE mekko on löytynyt!

Ihanaa maanantaita! Aloin tässä pohtimaan viikonlopun tapahtumia, nimittäin lauantaina olimme kaasojen kanssa hääpuku sovituksissa ja nyt vasta tajusin, että silloinhan oli 22.10 eli tasan yhdeksän kuukautta meidän häihin. En tiedä oliko kohtalo pelissä ja tällä merkitystä sille, että olen nyt tainnut löytää hääpukuni!!

Villellä sattui sopivasti olemaan menoa tänä viikonloppuna ja tytöt tulivat meille yöksi heti perjantaina. Lauantai aamuna katoimme kunnon aamupalan ja klo 11 oli suunnttava ensimmäiseen sovitukseen. Se oli sovittu Juhlapuku Bella myymälään, koska olin katsellut hieman netistä heidän sivuiltaan, että siellä voisi olla sen tyylisiä mitä olen hakenut.

Meitä palveli oikein ystävällinen myyjä ja myymälä oli auki vain ajanvarauksella, joten myymälässä ei ollut ketään muita. Huomaisn heti, että myymälä on pieni ja valikoima oli suppea. Kuitenkin löysimme sovitettavaksi kolme mekkoa, jotka olivat vähän sitä tyyliä mitä hain. Ensimmäinen oli niistä paras, josta tuli semmonen "ompa nätti"-fiilis, mutta ei ehkä kuitenkaan täysin vakuuttanut.

Ensimmäinen mekko, jota sovitin
 Yhdeksi meillä oli aika varattu Niinattareen ja wou, siellä ei ainakaaan ollut suppea valikoima. Myymälässä oli hirveä hulina ja epäilykset nousivat mieleeni, olin nimittäin lukenut siitä, että Niinattaressa oli tehty yli buukkauksia ja joku joutui sovittelemaan jossain varastossa, mutta onneksi tämä osottautui vain peloksi. Meitä palveli todella ihana myyjä, tunnelma myymälässä oli rento hulinasta huolimatta. Välillä joutui odottomaan, että pääsi peilin eteen korokkeelle, mutta se ei kyllä minua haitannut. Oli hauska katsoa, miten kaikki morsiamet hakivat ihan erilaisia mekkoja, mutta niin itsensä näköisiä. 


Aluksi saimme kaikki hanskat käteen ja merkit, jotka saimme laittaa semmoisiin mekkoihin, mitkä meitä kiinnostivat ja joita halusin sovittaa. Alkuun olimme hyvin hämmentyneitä mekkojen määrästä ja kun myyjä tuli kysymään, että "Miten sujuu?" niin kaikkien silmät vain harhailivat mekoissa. Kerroin kuitenkin myyjälle mitä haen ja hän lupasi alkaa kanssa etsimään sopivia vaihtoehtoja ja kehotti rohkeasti katsomaan mekkoja. Niimpä me aloimme pikkuhiljaa löytämään varteenotettavia vaihtoehtoja.

Tytöt halusivat Juhlapuku Bellassa, että kokeilen jotain ihan erilaista

Mekot näyttävät kyllä ihan erilaiselta rekissä kuin päällä. Tätä the mekkoa alunperin ihmettelimme, että onko se edestä lyhyt ja ajattelin, että noo enhän mä mitään menetä jos kokeilen. Mutta ai että, kun myyjä sujautti sen päälle ja katsoin itseäni peilistä, sydämestä nipisti ja en voinut olla hymyilemättä. Se mekko oli IHANA<3 Ei ihan sellainen, mitä olin ajatellut, mutta todella kaunis. Harmittaa, että yksi kaasoista ei päässyt paikalle ja kuvista sitä upeutta ei mielestäni nää niin hyvin. Yläosa on todella näyttävä ja ihan mun näköinen. Myös kaikki kaasot olivat samaa mieltä, mutta halusin kuulla vielä äitini mielipiteen, koska olimme aiemmin olleet hieman eri mieltä, millainen mekko minulle sopii. En siis uskaltanut laittaa sitä heti tilaukseen, mutta juuri näpyttelin Niinattarelle sähköpostia, nimittäin kun laitoin vanhemmilleni kuvat sovituksen jälkeen niin isi vastasi "super" ja äiti "kaunis on". En viitsi laittaa tähän kuvia siitä mekosta jos Ville eksyy jotenkin tänne blogiin, mutta häiden jälkeen näette. Hauska sattuma, että kun myyjä alkoi kyselemään Niinalta puvun merkistä, koska se oli myyjälle ihan uusi niin kyseessä onkin juuri ihan uusi mallisto, jonka on tehnyt yhdessä Morilee ja Ronald Joyce ja olin juuri kertonut myyjälle, että olen ihastellut Morileen mekkoja ja nyt omani sattui olemaan juuri kyseistä merkkiä aivan uudesta mallistosta.

Meillä oli todella ihana viikonloppu tyttöjen kanssa ja en olisi oikeasti uskonut, että löydän mekon heti ensimmäisellä etsinnällä. Ajattelin, että voisin kirjoittaa vielä oman postauksen itse sovituksista ettei tämä postaus veny nyt ihan älyttömän pitkäksi. Itseäni nimittäin jännitti pukujen sovitus jotenkin todella paljon, mutta pelot olivat ihan turhia.

torstai 20. lokakuuta 2016

Rouva V vai K?

Istun juuri junassa matkalla Helsinkiin ja vahingossa aukesi Bloggeri Moodlen sijaan, uppista. Ajattelin, että voisin tännekkin hieman avautua yhdestä päänvaivasta, nimittäin tuleva sukunimi. A p u a. Joka toinen päivä päätän, että joo kyllä mä vaihdan sen, mutta sitten iskee paniikki, että eii mun nimi on Mari Väisänen nyt ja aina. Ja hei miten säästyisi myös kaikelta paperisäädöltä ja korttien uusimiselta kun pysyisi vain vanhassa nimessä? :D

En tiedä miksi mulla on niin vahvasti identiteetti kytköksissä sukunimeen. Väisänenhän on todella yleinen sukunimi Suomessa, mutta jotenkin niin rakas. En tiedä onko vaikutusta sillä, että meillä on aika läheinen serkkuporukka ja mulle tulee oikeasti semmonen fiilis, että en enää sitten kuulu Väisäsiin, vaikka en mä itsekkään ajattelisi mun serkuista silleen, etteivät he enää kuulu porukkaan jos sukunimi vaihtuu. Olen välillä myös vähän isin tyttö, vaikka enköhän mä olisi jatkossakin oli sukunimi mikä tahansa.

Lisäksi mua häiritsee sukunimen vaihdon historialliset perinteet. Naisen on katsottu kuuluvan olevan miehen omaisuutta ja tämän takia sukunimi on vaihdettu. Ja toisaalta taas, sukunimen vaihto ei ole edes mikään älyttömän vanha juttu Suomessa, joten tyhmä vaihtaa senkään takia, että "niin on aina tehty ja niin kuuluu tehdä". Alunperin suomalainen vanha tapa oli, että nainen piti oman sukunimensä myös avioliitossa ja tähän tuli muutos vasta 1930, josta lähtien nainen otti miehen sukunimen ja pakko poistui nimilaista  vuonna 1985.

Villellähän on siis ihan kiva sukunimi, mutta omasta mielestä sekin on tyhmä perustelu, että sen sukunimi on harvinaisempi. Mitä sitten? Siinäpähän on. :D Silti siellä ois jo nimikaima! Kuitenkin tämä on Villelle tosi tärkeä juttu, että ottaisin hänen sukunimensä. Siksi mä nyt yritänkin totutella ajatukseen, että ottaisin Villen sukunimen, koska tiedän miten onnelliseksi se Villen tekee. Ja oishan se ihana ajatus, että sitten jos joskus lapsia saadaan niin koko perheellä olisi sama sukunimi. Olen kyllä ehdottanut puoli vitsillä, että jos Ville ottaisikin minun sukunimen, mutta se nyt taitaa olla turhaa haaveilua. :D

Ainiin ja yhdistetty sukunimi ei ole vain vaihtoehto. Meidän nimet ei sovi yhteen ja minusta sukunimestä tulisi liian pitkä ja hankala. Eriasia jos olisi lyhyet yhteensointuvat sukunimet, mutta tässä tilanteessa emme kumpikaan näe yhdistettyä sukunimeä vaihtoehtona.

Plussat ja miinukset sukunimen vaihtamisen puolesta:

+ Onnellinen aviomies
+ Yhteinen sukunimi
+ Sama sukunimi kuin tulevaisuudessa mahdollisilla lapsilla

- Identiteettikriisi
- Korttien uusiminen
- Sukunimen vaihdon historia, eii en ole kenenkään omaisuutta :D

Kamppaileeko kukaan muu saman ongelman parissa vai onko ollut selkeää alusta lähtien mikä tuleva sukunimi on?


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Elämäni ensimmäinen video

Jaaiks! Jännittävää. Kuvasin nimittäin elämäni ensimmäisen videon!! Ajattelin, että nyt kun on uusi blogi niin on kiva saada tänne myös jotain uutta sisältöä. :) Lisäksi videon kuvaamisesta olen haaveillut jo aikaisemminkin niin päätin vihdoin toteuttaa tämän. Kertokaa mitä tykkäsitte ja haluatteko videoita myös jatkossa! Ajattelin nimittäin, että jos video miellyttää niin voisin tulevaisuudessa kuvata ainakin Love Me Do-messuilta saadun goodiebagin sisällön ja hieman arvioita tuotteista. 

Pahoittelut muuten, että video on kuvattu kännykällä eikä siksi kuvanlaatu ole mitenkään paras mahdollinen. En myöskään tällä kertaa ainakaan jaksanut perehtyä editoimiseen, siksi myös ihana aloituskuva :D 



tiistai 18. lokakuuta 2016

Puhtaalta pöydältä


Noniin nyt on saatu uusi blogipohja käyttöön, jospa tämän käyttö onnistuisi hieman paremmin. Elikkäs kirjoitin aikaisemmin blogia Lilyn puolella (http://www.lily.fi/blogit/vaaleanpunaisia-unelmia), mutta en saanut kuvia näkymään aina postauksiin joten päätin nyt vaihtaa kokonaan uuteen blogipohjaan ja samalla vaihtui blogin nimikin.

Tuli tässä samalla mieleen, että en tainnut edellisessä blogissa pahemmin esitellä itseäni, joten voisin tänne ladata sellaisen esittelyvideon kunhan saan aikaiseksi. Mutta kuten nimestä voi päätellä ja edellistä blogia seuraavat tietävätkin, että hääblogia täällä rustaillaan ja häitä olisi tarkoitus juhlia 22.7.2017 Helsingissä ravintola Saaristossa. Vanhoja postauksia en varmaan tänne osaa siirtää, mutta en poista blogiani Lilystä, joten sieltä voi käydä lukemassa mitä olen tähän asti kerennyt kirjoitella. Nyt kun häät lähestyy kovaa vauhtia niin blogikin tulee olemaan aktiivisempi joten taisi tulla bloginmuutto juuri oikeaan aikaan. :)

Nyt kun on uusi blogi niin haluaisinkin kysyä, onko teillä jotain postaustoiveita? Ainakin tulossa haastepostauksia, joita en ole vielä saanut aikaiseksi suoritettua, sekä postausta Love Me Do-häämessuista ja siellä järjestetystä blogimiitistä. Näiden lisäksi ajattelin ensi viikolla kirjoitella miten viikonlopun hääpukujen sovittelureissu tulee menemään, joten stay tuned!